Rypyt sileiksi...

Eilen päätin pistää kauneudenhoitotuotteet- ja rutiinini vaihtoon... Olen jo pidemmän aikaa miettinyt sitä ja harmitellut oikeastaan olemattomia rutiinejani. Vettä ja meikinpoistoainetta (Dermosil) olen käyttänyt ja sitten päivällä Nivean tai Garnierin BB-voidetta. Ja that's it! Eli todellakin oli jo aikakin aloittaa vähän "aikuismaisempi" ihonhoito. 

Kuva Pinterest

Vähän pohjustusta ensin eli ihoni on aina ollut melko helppohoitoinen. Satunnaisia näppyjä lukuunottamatta ihoni voi hyvin ja on melko hyvässä kunnossa. Voin mainita myös, että en polta, juon alkoholia erittäin harvoin ja aurinkoakin otan suojakertointen alta. Faktahan on, että nopeiten ja näkyvimmin ihoa vanhentavat tupakka, aurinko ja alkoholi ja niiden iholle tuottamaa vahinkoa vastaan ei sitten ole mitään voidetta. Ja minä ainakin haluan pitää ihoni nuorekkaan näköisenä vielä pitkään.

Kuva Pinterest

Parannuksen varaa on kuitenkin minullakin (varsinkin vedenjuonnissa, joka on todella tärkeää iholle) ja erityisesti tulevaisuutta silmällä pitäen halusinkin hankkia joitain tuotteita, jotka auttaisivat päivittäisessä ihonhoidossa. Joten tänään painelin Citymarketin kosmetiikkaosastolle ja ostin itselleni ensimmäisen ryppyvoiteeni. Ha hah! Kyllä, yli kolmenkympin päästiin ilman, mutta nyt sen vihdoin hankin. Oikeastaan halusin ehkä enemmän kuin tarvitsin sellaisen, mutta nyt sellainen kuitenkin sitten on. Pyörittelin monia pulloja ja purkkeja, mutta lopulta päädyin L'Orealin Youth Code tuotteisiin. Ostin yövoiteen sekä BB-voiteen. Aikomukseni oli ostaa sellainen punaisuutta neutraloiva CC-voide (myöskin L'Orealin), mutta se jäi jotenkin vihreäksi, kun kokeilin sitä eli en sitten uskaltanut. Tavoitteeni tässä ei ollut kuitenkaan näyttää Hulkilta. Ilmoittelen sitten miten voiteet ovat toimineet... Ehkä jonkinlainen ennen ja jälkeen kuvasarjakin voisi olla mahdollinen.




Viimeisenä vielä vähän inspiraatiota... Olen aina ihaillut näyttelijä Jessica Albaa - hänen pukeutumistyyliään, hiuksiaan, mutta myös ihoa ja meikkiä. Hän on aina huoliteltu ja kaunis mihin sitten onkaan menossa. Toinen suosikkini on kauneudesta kirjankin tehnyt Lauren Conrad (Lauren Conrad Beauty, saatavana mm. Akateemisesta kirjakaupasta). Molemmat suosivat luonnollista tyyliä - hehkuvaa ihoa, hieman korostettuja silmiä ja hennon vaaleanpunaisia huulia. Toimii!


Comments

Popular Posts