Joulukalenteri

"Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen, kun näin silmät tonttusen..." Niin se on, enää kolme yötä ja joulu on täällä taas. Vuosi on vain hujahtanut ohitse ja joulukin tuli taas ihan liian nopeasti ja jotenkin salakavalasti. Ha hah! Tänä viikonloppuna käykin varmasti kova tohina, kun ostetaan ja paketoidaan viimeisiä lahjoja, tehdään ruokaostoksia ja sitten niitä ruokia, siivotaan, ajetaan joulun viettoon ja mitä kaikkea muuta sitä nyt sattuukin vielä olemaan tekemättä. Joulukuusenkin varmasti moni hakee. Tämän päivän luukussa on jotain siihen liittyvää. 
Mitäs sieltä löytyy?!

KUUSEN KORISTELUUN



Tämän vuoden kuusi koristellaan paperisilla koristeilla. Varsin graafisen näköistä ja ennen kaikkea ekologista! Viirinauhan voi tehdä washiteipin avulla, timantit taas taitellaan pahvista. Kauniita joulukoristeita saa myös tehtyä vaikka sanomalehdestä. Pinterestistä kannattaa etsiä ohjeita koristeiden tekoon. Esimerkiksi paper diamond template hakusana antoi jo useita erilaisia ohjeita eli sinne vaan. Viikonloppuna ehtii hyvin askarrella vielä koristeita.

Comments

Popular Posts