Niin kaunista...

Kukkia, kynttilöitä ja kaikkea kaunista... Kylläpä on ihana olla kotona! Näin viikonloppuisin on kiva, kun on aikaa blogata kunnolla ja ajattelinkin vielä jakaa vähän kuvia tämän vuoden ensimmäisistä joulukukista. Olen joulukukkien suuuuuuri ystävä ja hyasintit, jouluruusut sekä amaryllikset ovat tärkeä osa jouluun valmistautumista ja jouluista sisustustani. Sain tädiltäni aivan ihanan amarylliskimpun viikko sitten. Upea pinkkinä hehkuva amaryllis oli sidottu vihreiden lehtien kanssa ja laitettu ihanaan risutähtikehikkoon. Kimppu oli aivan ihana, mutta niin oli myös kehikko ja sitä voi käyttää uudestaan ja uudestaan. Kätevää!



Kukkia oli kaiken kaikkiaan neljä ja kahden niistä kuihtuttua loppuviikosta, purin kimpun ja niinpä sain vähän vaaleammat, hennon vaaleanpunaiset kukat vielä maljakkoon. Ja huomaatteko mikä niiden seuraan on liittynyt?! Aivan ihana TineK kalenterikynttilä. Äitini osti sen minulle eilen pikkujoululahjaksi. Olisin halunnut sellaisen jo viime vuonna, mutta heräsin silloin sen hankintaan vähän liian myöhään, mutta nyt minulla on ihanin mahdollinen joulukalenteri. Tulisi jo joulukuu...

Näihin tunnelmiin päätetään nyt sitten tämä viikonloppu. Ensi viikko töissä onkin yhtä hullun myllyä eli katsotaan paljonko ehdin tänne kirjoittelemaan, mutta varmasti ainakin jossain välissä käyn moikkailemassa. Nyt takaisin tanssin pyörteisiin ja Tanssii Tähtien Kanssa ohjelman pariin. Go Harri!



Comments

Popular Posts