Vaunut vauvalle...

Tämähän on kiva sisustusblogi, kun viimeisin postaus on pikkujouluhepeneistä ja nyt jutellaan vaunuista. Ha hah! No, toivottavasti se on ihan ymmärrettävää tässä tilanteessa. :) Odotan innolla viikonloppua, kun voin ottaa pari kuvaa kotoa, kun ulkona on valoisaa. Näissä pimeissä illoissa, kun ei paljon kuvia otella. Sain aivan ihanat joulukukat, enkä malta odottaa, että pääsen esittelemään niitä teille. Ja viikonloppunahan on myös ensimmäinen adventti eli kotona tapahtuu paljon muutakin. Siitä lisää kuitenkin sitten viikonloppuna. Nyt puhutaan vaunuista...

Ei, en kuitenkaan ole käynyt koeajamassa kokonaista vaunukaupan valikoimaa tätä kirjoitusta varten, joten tällä kertaa aion esitellä vaunut, jotka olen itse valinnut. Olen googlannut asiaa PALJON, koska vaunut ovat mielestäni isoin vauvalle tehtävä hankinta. Ja myös vaikein! Kahdella ystävälläni on Bugaboot ja Stokken vaunut ovat mielestäni upeita (joskin ehkä jopa liian korkeita), mutta itselleni nämä vaan olivat liian kalliita vaihtoehtoja.

Siksi olinkin enemmän kuin innoissani, kun löysin eräällä nettisurffausreissulla suomalaisen nettikaupan, Preecon, joka myy vaunuja suoraan Saksan varastolta. Ensimmäisenä huomioni tietenkin kiinnittyi hintaan, sekä hyvässä, että pahassa. Halvat! Eli huonot? Siitä alkoikin toinen kierros netissä, kun selvitin minkälaisia kokemuksia ihmisillä oli näistä vaunuista, joista en ainakaan itse ollut ikinä ennen kuullutkaan. Ilokseni melkein kaikki löytämäni kokemukset olivat positiivisia. Sen jälkeen piti selvittää, että mitä sillä rahalla sitten saa...

Tarjolla on useita eri settejä, mutta tässä nyt kaksi perusmallia, jotka ovat hyvin samanlaiset, vain vähän eri hintaiset. Itse valitsin tuon hieman kalliimman, koska tykkäsin enemmän rungosta ja siitä löytyi myös todella kiva värivaihtoehto. :) Värivaihtoehtoja onkin yli 40 eli varmasti löytyy jokaiselle mieluisa. Myös tuntui siltä, että ehkä kalliimpi setti on kuitenkin vähän parempi. Molemmat setit ovat yhdistelmävaunusettejä ja sisältävät muunneltavan lastenratassarjan, irroitettavan kantokorin sekä auton turvaistuimen. Setistä saa siis vaunut vauvalle, rattaat lapselle ja turvaistuimenkin saa kiinni runkoon ja ihan ilman adapteria. Molempiin setteihin kuuluu myös hyttysverkko, sadesuoja (joka kuulemma on liian pieni, yksi harvoista miinuksista, joita löysin), hoitolaukku sekä paljon muuta. Tärkeää oli myös, että menosuunta on vaihdettavissa ja ohjaustangon korkeus säädettävissä. Vauvan kanssa on kiva, että vauva on työntäjään päin, mutta varmasti iän karttuessa maisemat alkavat kiinnostaa enemmän kuin äidin naama. Tietenkään vaunuja ei pääse koeajamaan, koska merkkiä ei Suomesta ole muuten saatavilla ja se ehkä vähän jännittää...



Tässä kuitenkin on siis minun valintani. En ole vielä tilannut niitä, koska en halua vaunuja nurkkiin pyörimään kolmeksi kuukaudeksi, vaan aion tilata ne sitten vasta helmikuussa, jotta ne ovat valmiina vauvalle, mutta tulevat viime hetkellä. Toivottavasti ne ovat yhtä ihanat kuin toivon. *sormet ristiin* Toimitus on kuulemma nopeaa ja toimitus ovelle asti kuuluu muuten tuohon samaan hintaan. Olisi kiva kuulla kokemuksia, jos jollain lukijoista on nämä vaunut. Ja toki sinne kommenttiboxiin saa myös laittaa suosituksia, jos koet, että teidän vaunut ovat ihan must! Tämä vaunujen ostaminen tuntuu olevan iso asia monelle ja kaikki vinkit ovat varmasti tarpeen. Hei, huomenna on perjantai... Nautitaan!

Comments

Popular Posts