Sunday, 7 December 2014

Enää kolme kuukautta...

Ajatelkaa, tänään on tasan kolme kuukautta laskettuun aikaani. En voi uskoa, että aika on mennyt näin nopeasti! Ja pahoin pelkään, että se ei ollenkaan hidastu tästä, päin vastoin. Niinkuin tätini sanoi, "ensin tulee joulu ja sitten Ellu saakin jo vauvan". Näin saattaa käydä... Varmasti ennen kuin huomaankaan on jo helmikuun loppu ja vauvan pitäisi tulla maailmaan ensi viikolla. Ha hah! Toisaalta olen kuullut, että viimeinen kuukausi kotona on maailman pisin, kun odottaa vaan, että se vauva vihdoin jo tulisi. Katsotaan sitten mikä on tilanne, kun sen aika tulee.


Nyt kuitenkin on siis vielä tämä ja ensi kuukausi töitä jäljellä. Pelkäsin raskauden alussa, että en jaksaisi töissä mitenkään, mutta itse asiassa olen voinut todella hyvin ja töissäkin kaikki on mennyt hienosti. Pomoni juuri viime viikolla sanoikin olleensa aika yllättynyt kuinka hyvin olen jaksanut ja kuinka olen ollut pois vain muutaman päivän. Painoni ei edelleenkään ole noussut kauheasti (nyt varmaan muutaman kilon), joten sekin varmasti auttaa jaksamaan. Toivotaan, että sama tahti jatkuu ja jaksan tämän kiireisen joulun ajan. Tammikuussa onkin sitten vähän hiljaisempaa eli voin lyllertää kaupassa rauhassa. Ha hah!

Näihin ajatuksiin ja kohti uutta viikkoa. Ihanaa, joulu lähestyy...

2 comments:

  1. Viimeinenkin kuukausi voi mennä nopeasti, jos suunnittelet tekeväsi silloin vaikka mitä ja vauva syntyykin kaksi viikkoa etuajassa kuten itselleni kävi. :) Ihanaa loppukolmannesta sinulle! Muista nauttia myös siitä, että vielä ei ole vauvaa eli vaikka nukkua hyvin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Aikamoinen alku teillä! Niinhän se kyllä on, että ei voi ennustaa milloin se vauva tulee ja saattaa jäädä yksi, jos toinenkin asia tekemättä. :) Ainoa asia, jonka olen oikein suunnittellut jättäväni sinne helmikuulle on vauvan vaatteiden pesu. Ne kuulemma pitää pestä kaikki, ihan uudetkin. Ai niin, ja varmaan kasailen vaunujakin niihin aikoihin. Eli kyllä sinnekin taitaa sitä puuhaa jäädä. :)

      Delete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...