Sisustusretken tunnelmia ja muita kuulumisia...

Voi blogi parkaa. Olen laiminlyönyt suosikkiajanvietettäni ja vain siksi, etten ole (muka?) ehtinyt kirjoittaa blogia. On totta, että tämä on vuoden kiireisintä aikaa töissä ja kotonakin on kaikenlaista puuhaa, mutta ehkä olen ollut vähän saamatonkin. *heh* No, mutta kirjoitellaan nyt sitten oikein ajan kanssa ja käydään läpi mitä kaikkea olenkaan puuhaillut koneelta poissa ollessani.

Jospa kertoisin ensin sisustusmatkamme kuulumisia Paimiosta... Muutama viikko sitten pakkauduimme autoon aikaisin aamulla ja lähdimme ajamaan kohti Paimiota ja ensimmäistä etappia, Tunnelmapuotia. Perille päästyämme paikalla ei ollut vielä muita, mutta havut ja kynttilälyhdyt kaunistivat pienen puodin edustaa. Melkein kaikki oli itsetehtyä, ne olivat kuulemma joko tehnyt puodin pitäjä itse tai hänen yhteistyökumppaninsa. Vaikka puodissa olikin paljon kaunista, olin hieman pettynyt tarjontaan. Valopilkuksi jäi kaunis paksusta matonkuteen tyyppisestä langasta tehty torkkupeitto, jonka olisi voinut tilatakin haluamassaan värissä, mutta jätin sen kuitenkin ostamatta, ehkä hieman hintaa vedoten. 

Pyhiinvaeltajamitaleita
Loviisan Aitasta

Sieltä matka jatkui vajaan kilometrin päähän, Torpparin Werstaaseen http://www.torpparinwerstas.com/. Pieni liike kätki sisäänsä yllättävän suuren määrän tavaraa ja todella ihanaa tavaraa tarjolla olikin. Mukaan tarttui mm. pieniä pyhiinvaeltajamitaleita, paperipusseja ja lahjapaperia, iso "vanha" kirjoitus/juliste sekä todella kaunis liina. Myynnissä oli myös upeita tyynyliinoja sekä ihan yksittäisiä, oikeasti vanhoja esineitä. Liikkessä oli vielä silloin jokin muuttohässäkkä, varastosta tuli lisää myyntitilaa tms. ja se näkyi vähän epäorganisoituneisuutena, mutta nyt paikat ovat varmasti jo valmiit ja suosittelen ehdottomasti matkaa sinne. 

Tämän jälkeen vuorossa olivat ensin Adalmiinan Helmi ja sitten Loviisan Aitta. Molemmat oli todella kauniisti laitettu ja todella kiva niissä oli käydä, mutta koska olen ollut siellä ennenkin, en oikein löytänyt mitään uutta... Kaikki oli melko samanlaista kuin viime joulunakin enkä saanut mitään erityisiä ideoita omaan joulukotiin viemisiksi. Adalmiinan Helmessä oli erikoisempiakin juttuja esim. säkkikankaasta tehdyt tyynyliinat joissa yhdessä luki ENJOY, toisessa HOPE ja kolmannessa jotain muuta. Loviisan Aitasta jäi jotenkin kaupallinen fiilis... vaikea selittää... ehkä jotenkin aitous ja omaperäisyys puuttui ja kaikkialla oli vain isojen brändien tuotteita.  

Viimeisenä kävimme vielä Wiurilan Kartanon joulupuodissa ja sieltä ostinkin sitten isot kasat todella edullisia joulupalloja (alk. 30 senttiä!) sekä aivan hurmaavan hopeisen peuran. Olen vähän hullaantunut peuroihin tänä vuonna vaikka kaikki kaupat Stockmannia myöten yrittävätkin tarjota pöllöjä. Olen silti itse enemmän peurojen ystävä. Varsinkin, jos ne ovat näin suloisia.

Kaiken kaikkiaan matka oli mukava, seura oli erinomaista ja ostoksiakin saatiin tehtyä. Uudet ideat jäivät saamatta, mutta sitten keksin niitä enemmän itse.

Peura Wiurilan Kartanon joulupuodista


Kirppislöytöjä

On hassua miten paljon olen tykästynyt kirpputoreihin. Olenkin huomannut ostavani kodin sisustustavaroita mieluummin kirppareilta kuin sisustuskaupoista. Vaikka makuni onkin melko lailla Maalaisunelma lehden mukainen, haluan kotini kuitenkin olevan persoonallinen ja minunnäköiseni. Enkä tahdo, että kaikki muutkin valkoisen, maalaisromanttisen tyylin ystävät asuvat samalla lailla kuin minä. Niinpä olin taas ostajan hurmoksessa, kun kävimme Salossa viime viikonloppuna ja pääsin ihanalle Radiokirppikselle sekä uudelle Aarresaari kirppikselle, joka oli avattu hiljattain. Löysinkin taas vaikka mitä, kuten kuvasta näkyy... kakkuvuoat, pulloille tarkoitetun korin, tuikkukupit, maljakon, kaksi todella kaunista pöytäliinaa ja pienen kukallisen maton.

Muistatteko, kun puhuin vähän aikaa sitten palikoista ja kuinka olin nähnyt ne H&M Homen kuvassa ja aioin tehdä niitä itse. Noh, makuuhuoneeni nurkassa on nyt pussillinen sahattuja palikoita, jotka odottavat hiontaa ja muuta käsittelyä... Ja sitten Kauklahdessa olevalla pienellä kirppiksellä käydessäni silmiin osuikin pussillinen vanhoja puisia lasten palikoita, jotka ostimme äidin kanssa kiireen vilkkaa ja kotona äiti sai god jul tekstin ja minä haluamani merry christmasin. Mustasimme leimalla vähän reunoja ja teimme ylijääneistä palikoista kuvallisia koristeita. Eli oma tekemät palikat saavat nyt luvan odottaa toista kertaa. Valmiit palikat näkyvät allaolevassa kuvassa samoin kuin viimeksi huonosti kuvailemani lintuhäkin puolikas.




Ehkä tämä vuodatus nyt riittää tällä kertaa. Huomenna syön aamupalaa tyylikkäästi Villipuutarhan brunssilla http://www.villipuutarha.fi/ ja sieltä suuntaan katsomaan Stockmannin jouluikkunaa. Nauroin, että kävimme siellä aina lapsena ja kun olemme huomenna kerran pikkuveljeni ja vanhempieni kanssa liikenteessä meidän täytyisi käydä verestämässä muistoja. Samalla käyn ostamassa näkemäni tinasotilaskynttilät, joita en varmasti raaski polttaa, mutta jotka varmasti ilahduttavat pientä kummityttöäni, joka tulee parin viikon päästä taas Suomeen.

Sitten ensi tiistaina onkin taas Sisustajan Taivaan Itsenäisyyspäivämarkkinat eli seuraava blogipäivitys tulee sitten varmaan sen jälkeen. Katsotaan mitä ihanaa sieltä on löytynyt...

Comments

Popular Posts