Itsetehtyä vauvalle...

Voi mikä mussukka tämä meidän pikkuinen onkaan! Voisin istua tuntikausia hänen pienen sänkynsä vieressä ja vain katsella häntä. Itse asiassa, niin olen varmaan tehnytkin, kun tuntuu, että paljon mitään muuta en olekaan saanut tehtyä. Ha hah! Vieraita hänellä on myös käynyt ihanan paljon. Haluan ehdottomasti jakaa tämän ihanan ajan myös ystävien ja sukulaisten kanssa. Antaa heidänkin nauttia vauvan tuoksuisesta arjestamme.

Se arki onkin sujunut ihan hienosti. Hyvin nukutaan ja syödään, ainakin pullosta. Imetys, sen sijaan, on ollut aika haastavaa. *huoh* Kun neuvolassa kysyttiin ennen vauvan syntymää aionko imettää, vastasin, että totta kai ja ehdottomasti. En odottanut tämän asian olevan näin vaikeaa. Maito nousi vasta sairaalasta kotiin tultuamme ja tiedoksi vain, tulevat äidit, se on kamalaa! No, onneksi se kipu ja paine meni ohi muutamassa päivässä. Koittakaa siis kestää! Nyt me harjoittelemme ahkerasti imetystä, mutta kotona harjoittelun lisäksi maanantaina meillä on varattu aika imetyshoitajalle. Katsotaan mitä siellä tapahtuu... Sen lisäksi tilasin/vuokrasin rintapumpun netissä olevasta Verso lastentarvikevuokrauksesta. Tilasin sen tosin vasta eilen, toivottavasti se saapuu pian. Aion olla kärsivällinen ja yrittää, koska haluan todellakin imettää vauvaa. Toivotaan, että vauva on samaa mieltä. :)

Tälläisessä asussa kävimme ilahduttamassa neuvolan tätiä tänään. Vauva on erittäin onnekas sillä hänellä on mummi, joka on erittäin kätevä käsistään. Mummi onkin tehnyt kuvan pipon, neuletakin sekä sukat. Pakko muuten sanoa, että nuo sukat, junasukat nimeltään, ovat erittäin käytännölliset ja suosittelen niitä ehdottomasti kaikille. Junasukat täyttävät tänä vuonna 75 vuotta eli kyseessä on jo vanha ja testattu suosikki. Lisää tietoa sekä ohjeet löytyvät mm. Junasukat 75v. Facebook sivuilta. Tänään vaunuilimme vasta toista kertaa, sinne neuvolaan. Odotan ilmojen vähän parantuvan, jotta voisimme vaunuilla päivittäin. Vaunut ovat muuten olleet todella hyvät! Kevyet työntää ja näppärät käännellä. Toppapuvussa olevan vauvan vaunuihin laittaminen ja pois ottaminen on vaikeinta. :)


Äitini on varmasti ottanut vinkkejä mm. tästä ihanasta blogista, jonka hän esitteli minullekin. Kyseessä on Prinsessajuttu niminen blogi, jota kirjoittaa pienen prinsessan äiti. Hän on erittäin taitava käsistään, tekee tosi siistiä jälkeä ja blogi on täynnä hauskoja ideoita, joita ei välttämättä tulisi edes itse ajatelleeksi. Kannattaa ehdottomasti käydä vilkaisemassa, jos käsillä tekeminen kiinnostaa. Minäkin käyn sitä lukemassa, mutta lähinnä vain ostoslistaa tekemässä, koska omat taitoni eivät todellakaan riitä noin upeisiin tuotoksiin. :)

Nyt äidin aika on ohi, koska on ruoka-aika. Näihin tunnelmiin siis tänään...

Comments

  1. Onnittelut vauvasta!
    Ihanan söpöt neuleet! Niin ihanat, että kannattaa varmasti säästää...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitoksia kovasti! Joo, aivan ehdottomasti täytyy säästää. Ei tässä niitä kauheasti varmaan ehdi käyttääkään niin säilyvät hyvinä. :)

      Delete
  2. Nyt vasta huomasin tän sun tekstin ja täällähän oli kuva koko asusta! Aivan superihana setti. Me ollaan kanssa niin onnekkaita, että mun äiti on tosi taitava käsitöissä... Mitä kaikkea ihanaa prinsessa onkaan mummilta saanut! Ja samaa blogia luetaan täälläkin :)

    Kiva seurailla teidän vauva-arkea, mukavia kevätpäiviä sinne!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kyllä on onnekkaita neitejä! Kevätkelejä odotellessa... :)

      Delete

Post a Comment

Popular Posts