Kesälomamatkailua... Pälkäne ja Tampere

Aah, Tampere oli aivan ihana!! Siis siellä oli vaikka mitä, en todellakaan ehtinyt kaikkialle mihin halusin, koska nähtävää oli aivan liikaa. Eli uudestaanhan sinne pitää päästä, mutta katsotaan ensin mitä tällä kertaa löytyi...

Pakkasin mukaani Divaani lehden uuden numeron, jossa oli paljon Tampere vinkkejä ja hyppäsimme autoon. Ajoimme siis ensin Pälkäneelle, jossa on mielenkiintoinen paikka nimeltä Keltainen Talo. Kyseessä on kirjaimellisesti keltainen vanha talo, jossa sijaitsee suloinen kahvila, tunnelmien kauppa ja yöksikin sinne voi jäädä. Kaupan valikoimasta löytyy mm. IB Laursen, Clayre & Eef sekä Miljögården. Ostaa voi astioita, kodin tekstiilejä, ihania herkkuja ja myös Keltaisen Talon omia tekstiilituotteita kuten suloisia tyynyliinoja joihin on printattu taloon lähetetty kortti vuodelta 1917.




Pälkäneeltä sitten nasta laudassa kohti Tamperetta ja ensimmäistä kohdetta, Vintage Gardenia. Olin lukenut tästä paikasta niiiin paljon ja nähnyt ihania kuvia, että olin todella innoissani. Ensimmäisenä tunnistin mustavalkoruudullisen lattian ja sen jälkeen näin kaikki ihanat korut, lintuhäkin sekä toinen toistaan upeammat mekot.
Mutta jotain puuttui... Gardenin eli kukkakaupan oli korvannut Super Mukava vaatemerkki. Henkilökohtaisesti olisin mieluummin katsellut kukkia, mutta uskon, että Super Mukavan vaatteet ovat monille mieluisia ja vaatemerkit hyötyvät toisistaan eri tavalla kuin vaatteet ja kukat. Aivan ihana putiikki ja erityisesti pidin valkoisista Riihimäen Lasin kynttilänjaloista korutelineinä. Ehkä se johtuu siitä, että olen juuri ostanut niitä viisi lomani aikana ja saatanpa nyt laittaa niihin koruja kotiin päästessäni. Kannattaa käydä!!

 
Vintagen maailmasta matka jatkui keskustaan. Kävimme kurkistamassa Armas Maitokauppaan - vanhan ajan tunnelma ja viljasäkit kaunistivat sisustusta, kun taas tiskiltä voi tilata kaikkia ihania herkkuja. Suloinen paikka.

Tarkoituksena oli käydä Villa Harmoniessa, mutta se olikin suljettu muuton takia ja aukeaa uudestaan vasta tänä perjantaina 13.7. uudessa osoitteessaan. Ja vaikka olin todella harmissani etten päässyt sinne, luin heidän nettisivuiltaan, että heinäkuun lopulla aukeaa Villa Harmonie myös Helsinkiin eli pääsen sinne sittenkin!

Lähdimme kävelemään kohti Kantriinaa, mutta matkamme pysähtyi Sisustus ja Lahjatavara Liliin Keskustorin kulmalle. Kävelimme sisään tummaan myymälään ja erityisesti liikkeen perällä oleva ale kulma oli täynnä ihania löytöjä. Ostin metallisen numero naulakon, mustan lasilyhdyn sekä mustia tuikkukynttilöitä. Olisin kyllä voinut ostaa paljon muutakin, mutta säälin käsiparkojani ja jätin mm. ison lasikuvun ostamatta vaikka se oli todella halpa! Sisustustavaroiden lisäksi myös vaatteita oli valikoimassa. Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa tämän kauniin liikkeen valikoimaa.


Sitten pääsimme vihdoin ihanaan Kantriinaan. Maalaisromanttisen sisustuksen ystävät tuntevatkin varmasti jo tämän Tampereen helmen, jonka valikoima on hyvin samanlainen kuin Loviisan Aitan. Tämä oli toinen liike Tampereella, josta olin lukenut jo etukäteen paljon ja täytyy sanoa, että kaikki positiiviset kommentit blogeissa ja artikkelit sisustuslehdissä pitivät paikkansa.
Valkoista, beigeä, kristallia ja pellavaa, mutta yllätyksekseni myös mm. Tolixin tuoleja. Riviera Maisonilla on iso tila alhaalla, kun taas yläosaa hallitsee Lene Bjerre ja kauniit valaisimet. Liike oli juuri niin kaunis kuin olin kuvitellutkin. Suosittelen!



Kantriinan jälkeen ehdin vielä juuri ja juuri Tampereen Radiokirppikselle. Siellä oli niin kuuma ja kostea, että en voinut ajatellakaan ostavani mitään. Oli täysi työ pyyhkiä hikeä otsalta. Onneksi OnnenOvi niminen pieni liike tarjosi viileän pakopaikan ja tämä värikäs uutuus osoittautuikin aika kivaksi löydöksi. Ostin ihanan mintunvihreän paperisen silkkipaperipallon - en kylläkään tiedä mihin sen vielä laitan, mutta se oli niin ihana, että se oli pakko ostaa. Valikoimassa oli myös niitä ihania paperisia pillejä, valokirjaimia, lasikupuja ja lintuhäkkejä. Liikkeen väritys oli kirkas, tyyli jotain retron ja etnisen väliltä ja valikoima monipuolinen. Kannattaa käydä katsomassa.


Näin ihanaa oli Tampereella. Kävimme vielä matkalla Lempäälän Ideaparkissa ja siellä olevassa Villa Rosmariinissa. Aivan ihana valikoima kaikkea valkoista ja romanttista. Ainoa paikka, joka jäi listaltani käymättä oli Design Boulevard. Ehkä sitten ensi kerralla... Matka oli kaiken kaikkiaan nimittäin niin mukava, että Tampereelle täytyy ehdottomasti päästä pian uudestaan...

Comments

Popular Posts