Niin paljon suunnitelmia...

Kevät on aikaa jolloin luonto alkaa muuttua ja vihertää. Näin tapahtuu myös kotona. Tai no, vihertämisestä en niin tiedä, mutta muuttumista siellä ainakin tapahtuu... Jotenkin aina näihin aikoihin alkaa tuntua siltä, että kotona pitäisi tehdä jotain uutta ja minähän en tunnetusti aikaile järjestyksen vaihtamisessa tms. Tällä kertaa edessä on kuitenkin vähän isompi muutos.

Viime kesänä mökillä tehty remontti on luonut tarpeen uudelle ruokapöydälle ja minähän heti näin mahdollisuuteni tulleen ja ilmoitin, että meidän ruokapöytä voisi vallan hyvin mennä mökille. Olen haaveillut uudesta pöydästä jo pitempään ja nyt siihen tarjoutui hyvä mahdollisuus. Samalla lähtee puinen sohvakin. Alla olevassa kuvassa näkyy tämän hetkinen ruokailuryhmä. Tuolit, jotka ovat isoäitini ja yksi jopa isoisoäitini vanhat aion pitää. Ja niiden seuraksi olen tällä hetkellä hankkimassa puista pöytää, siis puunväristä. I know! Aika hurjaa minulta! En olekaan vielä ihan 100% päättänyt, että se tulee olemaan puunvärinen, mutta se kyllä kiehtoisi kovasti. Olen katsonut pöydän jo valmiiksi Ikeasta ja sitä on molemmissa väreissä, joten voin vielä muuttaa mieltäni vaikka Ikean kassalla. Ha hah!

 

Ruokailuryhmän lisäksi unelmoin edelleen siitä uudesta sohvasta. Iso, tumma kulmasohva tuntuu jotenkin ihan liian raskaalta ja kaipaan tilaa ja keveyttä kotiin. Tämä Ikean sohva ja rahi olisivat paljon parempi vaihtoehto. Niiden seuraksi olen ajatellut ottaa valkoiset nojatuolit, jotka ovat tällä hetkellä makuuhuoneessa. Sinnekin siis tulisi mukavasti lisätilaa. Tämä sohvaprojekti saattaa joutua odottamaan vielä parempaa ajankohtaa (ja parempaa rahatilannetta), mutta on hyvä suunnitella jo etukäteen, vai mitä?! Tässä vielä kuvat sohvasta ja rahista sekä niiden seuraan tulevista nojatuoleista. Joku päivä sitten nämäkin vielä... Nyt laitan pään hotellin tyynyyn ja valmistaudun ensimmäiseen työpäivään täällä Liettuassa.



Comments

Popular Posts