Torstaille...

Etsin jotain inspiroivaa ja tie vei (taas) ruotsalaisten kiinteistövälitysten luo. Stadshem tarjoili tälläistä yksinkertaisesti ja kauniisti sisustettua kaksiota. Yleisilme ei ole välttämättä mikään huokailuja ja ihailuja aiheuttava, mutta yksityiskohdat ovat. Asetelmat ikkunalaudalla ja ruokapöydällä ovat aah, niin ihanat. Suosikkilintunikin on päässyt sinne, huomasitteko? Olohuoneen sohvalla on iso kasa tyynyjä - kaikki vähän erilaisia, mutta kuitenkin yhteensopivia. Keittiö on jotenkin todella kutsuva. En välttämättä tykkää noista alaspäin pienenevistä kaapeista, mutta mustat tiilet ja kauniit puutasot melkein saavat minut unohtamaan ne. Värimaailma on pehmeä ja koti todella kodin näköinen.

Huomenna onkin sitten jo taas perjantai. Edessä on ns. vapaa viikonloppu eli en ole menossa mökille. Mitäköhän kaikkea kivaa keksin kotona? Järjestystä ei olekaan vaihdettu vähään aikaan... Heh! Pitääkin lähettää S salille tai jonnekin ja tehdä pari nopeaa pyöräytystä. Ensin kuitenkin katsellaan niitä perjantain perinteisiä suosikkeja ja sitten mietitään uutta järjestystä. Forumin uudessa Granitissakin voisi piipahtaa. Ihanaa, kun on viikonloppu. On niin paljon kaikkea kivaa mitä voi tehdä. Palataan siis asiaan...









Comments

Popular Posts