Unelmien sohva...

Voi ei! Olen alkanut haaveilemaan uudesta sohvasta. Nykyinen sohvani, joka minulla on ollut vain muutaman vuoden on ihan mukava ja sopivan kokoinenkin, mutta vääränvärinen. Tiedän, turhamaisuuden huippu! Se on kuitenkin... liian tumma. Tummanharmaa kirppislöytöni olisikin unelmissani vaihtumassa vaaleanharmaaseen Ikean Karlstad sohvaan. Vanhallekaan ei tarvitsisi kauaa etsiä kotia sillä veljeni on jo useaan otteeseen vihjaillut ottavansa sen mielellään kotiinsa. Ennen melkein kokonaan valkoisesta kodistani on kuin huomaamatta tullut kovin musta-valkoinen ja haluaisinkin jotain pehmeyttä takaisin sisustukseen. Sohva on iso hankinta ja vaikuttaa aika lailla kodin yleisilmeeseen, joten haluan kuitenkin harkita rauhassa ja miettiä minkä sohvan hankin, koska en halua taas parin vuoden päästä sitä vaihtaa.

Tein unelmasohvani ympärille sopivista tavaroista pienen (vai tulikohan siitä nyt kuitenkin aika iso?!) kollaasin. Mielestäni sain aika kivasti valittuja edullisia tavaroita sohvan seuraksi. Kalleimmat tuotteet ovat tuo Ikean, "blogimattonakin" jo tunnettu, Stockholm matto sekä String hylly. Lisäksi haluaisin muutaman tuollaisen Kristian Vedelin linnun, viikunapuun, H&M Homen musta tekonahkatyyny sekä kynttilä löytyisivät jo valmiiksi kotoa ja tuon SMÄM:n tyynyn voisin tilata netistä.

Vähän jäin arpomaan olisiko tuo Ikean musta Storsele rottinkituoli hyvä vai olisiko Älmsta rottinkituoli sittenkin ollut parempi. Kotoakin kyllä löytyisi kaksi valkoista K-tuolia eli tuoleja ei välttämättä tarvitsisi ostaa lisää. Ai niin, ja onhan minulla tuolla kellarissa valkoinen rottinkituolikin. Ei siis enempää tuoleja tähän huusholliin. Ha hah! Pinterestistä löytyisi varmasti kivoja tekstejä joita voisin printata ja kehystää. Jos kiinnostaa niin ainakin oma kansioni A Way With Words... Prints and Posters on täynnä erilaisia vaihtoehtoja.

Löytyikö kollaasista mitään mikä sopisi teillekin?!

EDIT: Ai niin, milläköhän tämä ajatus sitten myydään tuolle miehelle, jonka kommentti oli "We already have a sofa".  Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan.


Comments

Popular Posts