Ajatuksia vauvan tilan sisustuksesta...

Ah, maanantai alkaa olla voiton puolella. Miten voikin tietty viikonpäivä olla niin hankala?! Aamulla nukuttaa, päivällä ei jaksaisi mitään ja illalla on valmis sänkyyn jo yhdeksältä. Ha hah! Eivät ne kai aina ole niin pahoja, ei tänään ainakaan. Pääsin aikaisemmin töistä ja tein ihanaa intialaista, kana tikka masalaa, illalliseksi. Ihan kelpo päivä siis!

Tänään ajattelin yhdistää sisustusta ja vauvajuttuja ja palata vähän viime perjantainakin käsiteltyyn aiheeseen eli lastenhuoneeseen ja sen sisustamiseen. Tai no, meillähän siis ei ole erillista lastenhuonetta, koska makuuhuoneita on vain yksi. Onneksi pieni vauva ei paljon tilaa vie, joten mahdumme kyllä varmasti kaikki makuuhuoneeseemme. Meidän makuuhuonehan on todella iso, samankokoinen kuin olohuone itse asiassa, joten tilaa on. Tein muutaman kollaasin huonekaluista ja muista tarvikkeista, joita vauvalle tarvitaan. No, joo, ehkä kaikkea ei ihan välttämättä tarvitsisi, mutta haluaisin ne kuitenkin. Värimaailma on hyvinkin harmaa, kodin muuhun sisustukseen sopiva. Ei silti tarvitse huolehtia. Ei vauva joudu pelkässä harmaassa maailmassa asumaan. Aion kyllä lisätä mukaan vähän pinkkiä ja ehkäpä jotain muutakin väriä. Esimerkiksi mintunvihreä houkuttelisi.

Ostin jo jonkin aikaa sitten tori.fi:stä pienen rottinkisängyn, joka saa toimia vauvan ensisänkynä. Siinä on pyörät, joten voin rullailla sitä täällä kotona sen mukaan missä kulloinkin ollaan. Se on  samanlainen kuin tuo valkoinen sänky ensimmäisessä kollaasissa. Minun sänkyni on vielä rottinkisen värinen. En ole oikein vielä päättänyt maalaanko sen valkoiseksi vai en. Tosin mitä enemmän katselen tuota kuvaa, sitä enemmän haluan sen maalata. :) Ottaisin mielelläni vastaan kokemuksia siitä kumpi on parempi - peitto vai unipussi? Tuohon ensisänkyynhän mahtuisi paremmin sellainen unipussi, mutta pinnasänkyyn hankin varmasti lakanat eli kannattaako unipussin hankinta? Siinä teille päivän kysymys.

Rottinkisänky Annansilmät, viltti ja unipussi H&M Home, kuva Pinterest

Pinnasänkykin on hankintalistalla. Tuo Ikean versio olisi kiva, koska sen voisi maalata juuri sen väriseksi kuin haluaa. Sehän voisi olla vaikka vaaleanpunainenkin. Vähän jotain hempeää. Äiti ehdotti keinutuolin hankintaa ja tykkään aivan hirveästi tuosta Ikean Poäng keinutuolista. Värivaihtoehtoja on monia, mutta itse valitsisin ehdottomasti tuon harmaan, koska se on juuri sama kangas kuin sohvassamme eli se sopisi kotiin sitten vauva-ajan jälkeenkin.

Pinnasänky ja keinutuoli Ikea, lakanat ja viltti H&M Home
Sen lisäksi olemassa on jo valkoinen Ikean Hemnes lipasto. Katsotaan vain mihin tyhjennän sen laatikot. Ha hah! Ja mustasta vitriinikaapista tulee vauvalle vaatekaappi. Sitä pitää vielä tuunata eli palataan siihen sitten myöhemmin. Tässä nyt kuitenkin tälläisiä ensimmäisiä fiiliksiä siitä mitä tuleman pitää... Kokemuksia ja ideoita otetaan myös ilolla vastaan. :) *vink vink*

Lipasto Ikea, lokerikko ja unirievut H&M Home, taulu Marks&Spencer

Comments

  1. Paljon onnea! Vauvauutiset on aina ihania. :) Itselläni on kolme kuukautinen poika, joten vauvajutut kiinnostaa. Unipussista: en ole oikein ymmärtänyt vielä unipussin ideaa, joten sitä en ainakaan vielä ole hankkinut pojalle. Meillä ainakin on kädet usein kylmät ja peiton kanssa on edes jokin mahdollisuus saada ne piiloon, unipussissa tätä mahdollisuutta ei liene. Tietysti, jos vauva on kova potkimaan peittoa pois, niin silloin unipussi voisi olla paikallaan. Toistaiseksi meillä on peitto pysynyt aika hyvin päällä ja aivan viime aikoina poika on oppinut tarttumaan peitosta kiinni ja vetämään sitä itse ylöspäin. Hänen tarkoituksensa tuskin on vetäytyä enemmän peiton alle, mutta niin siinä vain usein käy. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei, ihanaa, onnea sinnekin! Varmasti aika samanlaiset jutut siis ovat ajankohtaisia. Kiitos vinkeistä! Sitä minäkin mietin, että tuleeko siinä unipussissa kylmä. Toisaalta, jos se peitto ei pysy päällä niin sitten ainakin tulee. Voi miten suloista, että teidän pieni vetää peittoa itse ylöspäin. Kätevää. Täytyy ehkä odotella, että minkälainen peitonpotkija sieltä tulee ja katsoa, että mitä kannattaa hankkia.

      Delete
  2. Ihan pikkuisella en unipussia käyttänyt, mutta moni ystäväni kyllä on käyttänyt. Vähän isompana pikkuinen pyöri sängyssä, niin että löytyi sieltä milloin mitenkäkin päin. Kääntymään oppimisen kohdassa sitä tietysti treenataan myös unissaa, joten peitto ei siis olisi mitenkään pysynyt päällä. Lisäksi unipussi rauhoittaa mutenkin vauvaa. Meilä on pussi joka yö käytössä, ja nyt syksyllä lisäksi vielä peittokin. Välillä myös pelkäsin, että vauva jää peiton alle eikä saa kunnolla happea, tätäkään huolta ei ole unipussin kanssa. Peitto on kuitenkin tarpeellinen. Itselläni oli korisängyssä pienempi peitto, koska tosiaankaan sinne ei olisi isompivauvapeitto edes mahtunut. Lopulta sitä ei tiedä kuin vasta käytännössä, että mikä sitten tuntuu toimivan, mutta itse olen kokenut molemmat tarpeellisiksi.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Heidi tosi hyvistä vinkeistä. Ehkä jos käyttäisi pussia ja jotain peittoa tai vilttiä tms. sen kanssa niin vauvan kädetkään eivät jäisi kylmäksi. Tuo peiton tuleminen kasvoille nimittäin vähän itseänikin huolestuttaa... Sen takia ne unipussit kai on keksittykin. Onneksi on vielä aikaa pohtia, että mitä kannattaa hankkia. :)

      Delete

Post a Comment

Popular Posts