Tunnustuksia...

Tänään on taas maanantai... Aika tuntuu menevän kuin siivillä. Ihan kohta on jo joulu, enkä tunne olevani vielä valmis... Eilen laitoin vielä lisää joulukoristeita esille ja nyt alkaakin edes näyttää jo vähän enemmän joululta. Joulukukkia pitää vielä hankkia lisää... Ja joululahjoistakin puuttuu vielä osa. Jaiks! Kiirehän tässä taas tulee. Se siitä rauhallisesta joulun odotuksesta.
 
Sain Pieni Onnenpesä-blogin Jennalta kivan tunnustuksen ja ajattelinkin nyt tarttua tuumasta toimeen ja vastata tähän. Kiitos Jenna!! Tykkään näistä haasteista ja tunnustuksista niiiin paljon.
 
Tunnustuksen säännöt menevät näin:

* Kiitä tunnustuksen antajaa

* Jaa tunnustus kahdeksalle muulle bloggarille

* Ilmoita heille haastavasi heidät mukaan

*Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi
 
Eli tässä ensin ne kahdeksan satunnaista asiaa itsestäni ja sitten ihanat bloggarit, joille laitan haasteen eteenpäin.
 
1. Ei mikään yllätys, mutta aloitetaan tällä... Hei, olen Elisa ja olen koukussa Pinterestiin! Pinterest on siis kuvapankki ja nopeimmin kasvava sosiaalinen media. Käyn siellä päivittäin ja etsin inspiraatiota, ideoita ja uusia tuulia. Monet blogissakin näkyvistä kuvista olen löytänyt sieltä. Nämä kuvat löytyvät otsikon Home Is Where The Heart Is alta.  
 
 
2. Haluaisin puhua paremmin ruotsia. Englanti taittuu paremmin kuin suomi, mutta ruotsia en vaan oikein osaa tai ehkä eniten, uskalla, puhua. Samalla, kun englantilainen poikaystäväni menee suomen kielen kursseille, enkä minun pitäisi mennä ruotsin kielen kursseille. :)

3. Olen todellinen laukku- ja huivifriikki! Minulla on aivan liikaa laukkuja (ei mitään designer laukkuja vaan ihan kaikenlaisia) ja vielä enemmän huiveja. En tiedä miten näin on päässyt käymään, mutta huivejakin on kaikkiin mahdollisiin tilaisuuksiin ja silti ostan lisää. Ne on vaan niin makeita. Se on ainoa selitys, jonka osaan antaa.


4. Olen aina ollut suuri muodin ystävä ja ihan pienenä kerroin jo iskälle ettei hänen kravattinsa ollut "sävyinen" muun asun kanssa. Lukion jälkeen hainkin vaatesuunnitelukouluihin, mutta en päässyt sisään... Nykyään työskentelen visualistina vaatekaupassa ja se sopii minulle todella hyvin.

5. Tyyli-ikoneitani ovat Jessica Alba, Olivia Palermo, Jennifer Lopez sekä Eva Mendes mutta suurimpana innoittajana toimii Laguna Beach ja The Hills sarjoista julkisuuteen noussut Lauren Conrad. Naisellinen, trendikäs ja yksinkertainen tyyli täydentyy upeilla kengillä ja laukuilla. Kaiken kruunaa Laurenin upea ombre värjätty tukka. Tahtoo!!!


6. Olen kissaihminen. Ensimmäinen kissamme, Pipsa, tuli meille, kun olin 9-vuotias. Nytkin vanhemmillani on kaksi kissaa, mutta toivon kovasti, että joulupukki tuo minulle iki-oman kissanpennun. Pretty please!

7. Suosikki elokuvani on Brown Sugar, pääosassa suuri suosikkini Taye Diggs. Muita suosikkejani ovat Something New, The Wood sekä The Fast and The Furious elokuvat. Aika yllättävät valinnat, vai mitä?!

8. Ja viimeisenä... toivoisin, että tulevaisuudessa voisin avata oman sisustus- ja kukkakaupan. Se on minun tulevaisuuden haaveeni.

Alvhem Mäklerin sisustuskauppa

Tässähän tämä nyt sitten oli... Haastan nyt sitten mukaan seuraavat neljä blogia, koska en vaan millään keksi kahdeksaa. :)

Esmeralda's
Elsass
Vaaleanpunainen Hirsitalo
Kaunis Elämä



 

Comments

  1. Kiitoksia kovasti, nää on kivoja! Laitan myssyn alle hautumaan.

    ReplyDelete
  2. KIITOOS :) Tulee jossakin minun "about me" päivitykseeni :))
    Hauskoja faktoja sinusta :)
    Ja mielenkiintoista, että englanti taittuu paremmin kuin suomi. Minulla on sama, kaikki koulut olen käynyt kansainvälisissä isoissa jenkkikouluissa ympäri maailmaa. Äidin kanssa puhumme suomea, mutta sisarusten kesken kieli on englanti :)
    hehe hauratti tuo huivit ja laukut osia, "en tiedä miten näin on päässyt käymään" I definitely know that feeling.. ;)

    ReplyDelete

Post a Comment

Popular Posts