Sunday, 1 September 2013

H&M Home ja syksyn sisustustrendit

Niin se syksy on sitten tullut. Syyskuun ensimmäistä päivää vietetäänkin sopivan sateisissa merkeissä. Ei kuitenkaan hätää. Sateisina syyspäivinä- ja iltoina on taas aikaa alkaa sisustamaan kotia uuteen sesonkiin. Ihanaa!!! Kesän hempeät värit tekevät tilaa syksyn luonnonläheisille ja tummemmille sävyille. Sisustuksen vallitsevat suosikkivärit valkoinen, musta ja harmaa saavatkin tänä syksynä rinnalleen kirkkaita värejä kuten poltettua oranssia ja vihreää sekä vaaleampaa puuterista pinkkiä. Luonnon vaikutus näkyy edelleen todella vahvasti ja puuta, rottinkia sekä luonnon inspiroimia printtejä tulee näkymään sisustuksessa paljon. Itse olen ainakin hulluna kaikenlaiseen luontoaiheiseen!!

Kuva H&M

Kuva H&M

Kuva H&M

Sain vähän aikaa sitten ihka ensimmäisen blogin kautta saadun lahjan! Olin erittäin innoissani, kun sain paketin postissa ja se tuli suurelta suosikiltani H&M Homelta. Olivat varmaan huomanneet kuinka paljon olen heistä kirjoittanut jo aikaisemminkin... Paketissa oli kaksi ihanaa tyynyliinaa sekä syysmalliston inspiraatiokuvia ja muutama sana uusista trendeistä. Syksyksi H&M Home lupaa dramaattista ja persoonallista tyyliä. Vanhat suosikit kuten pellavalakanat, raitatyynynpäälliset ja kylppärin tekstiilit ovat vieläkin saatavilla, mutta mallisto on kasvanut ja mm. piensisustustuotteiden kuten maljakoiden, kynttilöiden ja kuppien määrä on lisääntynyt ja itsekin olen jo ehtinyt ostaa muutamia uutuuksia.

Avaintrendeinä on tänä syksynä "barokin ja rokokoon moderni versio, jossa on dramaattisia printtejä ja runsaita kankaita, geometriset kuviot ja 2000-luvun minimalismin matan ja kiiltävän kontrastit, kasviprinttien ja khakisävyjen ilmentämä luonno kauneus ja ulkoilmaelämä sekä hauskat ja persoonalliset värikkäät printit." Materiaaleista pinnalla ovat sametti, brokadi, nahka, pitsi ja erilailla koristellut kankaat. 

Laitan kuvia niistä tyynyistä täällä kotona pian, mutta tällä kertaa halusin jakaa kanssanne vähän ammattimaisempia kuvia. Ha hah! Valikoin itseäni eniten miellyttäviä kuvia ja värejä ja teinpä kollaasinkin omista suosikeistani. Kuvissa näkyy paljon oksia ja muuta luonnosta löytyvää sisustusmateriaalia joten ainakin minä painelen metsään ja etsin kauneimmat oksat, sammaleet ja muut talteen. Toivottavasti saatte yhtä paljon inspiraatiota kuin minäkin. Vai oletteko jo löytäneet jotain kotiin syksyn uutuuksista?!

Kuva H&M

Kuva H&M

Kuva H&M

Kuva H&M

Kuva H&M

Kuva H&M

Kuva H&M

Kaikki kuvat H&M

No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...