Ihan omasta olohuoneesta...

Jes, vihdoinkin saan laitettua vähän kuvia ihan omastakin kodista ettei aina tarvitse jakaa niitä ruotsalaisten hifistelykuvia. Ha hah! Viikonlopun aikana oli sen verran valoisaa, tai siis ainakin valoisampaa kuin illalla, kun tulen töistä kotiin, että sain otettua pari kuvaa uudistuneesta olohuoneesta. Lattialla on vihdoin matto, mikä täytyy sanoa, on aika kiva tällä lailla kylmemmällä ilmalla. Kiitos vaan äiti, kun ehdotit/pakotit laittamaan maton lattialle. :) Vaihdoin olohuoneessa myös vähän tekstiilejä ja otin petroolin väriset tyynyliinat pois. Mennään taas hetki tutulla ja turvallisella musta-valko-harmaalla linjalla ennen joulua.


En kyllä ole vielä oikein päättänyt muuttaako joulu jotain. Yleensä olen lisännyt ripauksen punaista, mutta jotenkin haluaisin tänä vuonna kokeilla jotain uutta. Jotain modernimpaa... Mielessäni on kokovalkoinen look - kaikki tyynyt valkoisia, vain vähän erilaisilla pinnoilla, pari lampaantaljaa ja sitten hopeaa tai kultaa mausteeksi. Voisin vaihtaa sohvan päällisetkin valkoiseksi, mutta ehkä se tekisi olohuoneesta vähän turhankin valkoisen. Ongelmana on vain se, että joulu saa aina perinteisen puoleni nousemaan esiin. Tuntuu, että haluan joulun näyttävän siltä kuin se näytti lapsena ja sen takia voi olla, että punaista tulee kuitenkin hiipimään olohuoneenkin puolelle. Ehdin jo ajatella sitäkin, että varmasti ensi vuonna, kun vauva on sitten jo maailmassa haluan varmasti sitä punaista eli ehkä tämä on viimeinen mahdollisuus mennä ilman. Onko jollain muulla jo tälläinen joulustressi?! Ha hah!


Kävimme viikonloppuna myös vähän kuusimetsällä. Olen viime vuosina ihastunut minikuusiin ja halusin tänäkin vuonna pienen maljakkoon sopivan kuusen, jonka juuri on jätetty näkyviin. Ja sen sain. Tosin sen lisäksi sain myös vähän isomman kuusen, koska iskällä oli mennyt vähän ohi tämän reissun tehtävänanto. Ha hah! Nyt olohuoneen nurkassa on myös isossa maljakossa siis vähän isompi kuusi. Kuvan otin kuitenkin pienestä kuusesta, johon ripustin Mailegin hiirulaisen, jonka tätini lähetti vauvalle. Se on siis vauvan ensimmäinen joulukuusi vaikka hän ei edes vielä ole täällä.

Nyt kelpaa taas istuskella sohvalla ja kirjoitella blogia tai katsoa telkkaria. Tai toisaalta voisin vain istua ja katsella ympärilleni. Mikäli tässä pimeydessä jotain näkisi... Valoisaa viikkoa siis kaikille!


Comments

Popular Posts