Tuesday, 12 May 2015

Must on tullu...

...lastenvaatehullu, must on tullu lastenvaatehullu... Ei siis urheiluhullu, niinkuin siinä laulussa, vaan lastenvaatehullu. Lapset kasvavat niin nopeasti, että vaatteet jäävät pian pieniksi. Näin sanovat melkein kaikki. Ja he ovat oikeassa. 50cm kokoiset vaatteet eivät oikeastaan mahtuneet alussakaan 52cm pitkänä syntyneelle neidillemme ja onneksi olinkin ostanut niitä ihan vain muutaman. Ne saavat uuden kodin ystäväni luota, joka saa pian vauvan. Katsotaan mahtuvatko ne hänen vauvalleen pidempään. :) Pian alkavat jäädä kuitenkin pieniksi myös 56cm kokoiset vaatteet. Ja niitä onkin sitten vähän enemmän. Ensimmäiselle lapselleen tulee hankittua kaikkea mahdollista, osa tarpeellista ja osa vähemmän tarpeellista. Tietenkin ostin siis vauvalle vaatteita paljon jo ennen syntymää, mutta senkin jälkeen niitä on tullut hankittua, jos jonkinmoisella verukkeella. Jopa vapuksi ostin erikseen uudet verkkarit. Ha hah! Ne olivat niin ihanat ja kirkkaan väriset ja hänellä kyllä olikin ne vappuna jalassa eli eivät ne mikään turha ostos olleet. 

Vaatekaupassa töissä olevana saan onneksi alennusta vaatteista siellä (onneksi!), mutta tykkään myös aivan hirveästi kirppareista. Koska vauvan vaatteilla on niin lyhyt käyttöikä, ne ovat usein hyväkuntoisia ja vähän käytettyjä. Hinnoista puhumattakaan... Erityisen ihania ovat lapsille erikseen suunnatut kirpparit. Tai ehkäpä ne ovat kuitenkin äideille suunnattuja. :) No, joka tapauksessa, täällä Espoossa paras (ja ainakin minun tietääkseni ainoa) lastenkirppari on Nella ja Nuttu, aivan kauppakeskus Ison Omenan vieressä. Valikoimaa on ja vaatteiden lisäksi myynnissä on usein myös tekstiilejä, kenkiä sekä leluja. Olen tehnyt kivoja löytöjä sieltä ja suosittelen ehdottomasti muillekin.

Myös Salo-Turku akselilla olen saanut yllättyä iloisesti vauvan vaatteita etsiessäni. Ollessani Salossa viime viikonloppuna kävimme Maccia Oy nimisellä kirppiksellä. Ostin kassillisen vaatteita, johon kuului mm. käyttämätön toppahaalari+töppöset+hanskat, mekkoja, housuja jne. ja loppuhinnaksi tuli 17€. Suurin osa ostamistani vaatteista oli aivan uusia, varmaan vaan pieneksi jääneitä. Erityisen iloinen olin allaolevissa kuvissa näkyvästä musta-valkoisesta mekosta. Se on nimittäin samanlainen kuin tällä hetkellä käytössä oleva vaaleanpuna-sinikukallinen mekko, josta tykkään aivan hirveästi. Se myytiin housujen kanssa settinä, mutta itse aion käyttää niitä kyllä erikseen. Vaaleanpunaiset sukkahousut ja hiuspanta tuohon ja valmista on. Housujen kanssa käy vaikka valkoinen body ja vaaleanpunainen pinni. Kyllä, kahden kuukauden vanha neitimme käyttää jo pinnejä. Tukkaa nimittäin on ihan riittämiin. :)




Muutaman viikon takaisella Turun reissulla pysähdyimme Kaarinassa sijaitsevalla Seesam lastenvaatekirpparilla. Vaatteita oli valtavasti ja ne olivat todella hyväkuntoisia. Myös kirpparin siisteys pisti silmään ja vakuutti paikan olevan pysähtymisen arvoinen. Kirpputorin yhteydessä on myös lastentarvikemyymälä ja pieni kahvio. Sieltä mukaan tarttui mm. ihana kissakuvioinen uimapuku, harmaa tunika, jossa on hopeisia raitoja ja beige tikkipeitto mökille. Aivan timanttia tavaraa!

Mainitsen tässä vain pikaisesti myös Facebookin omat kirpputorit. Esimerkiksi KappAhlin Newbie mallistolle on oma kirpparinsa, samoin kuin PoP:lle ja monille muille trendimerkeille. Kannattaa siis liittyä ja shoppailla sielläkin. Kunhan vaatteita jää pieneksi meillä tarpeeksi aion ehdottomasti laittaa ne itsekin kiertoon kirpparilla. Kiertoon päätyvät todennäköisesti jossain vaiheessa myös pieni ihana rottinkisänky sekä unipussi, joka ei ainakaan vielä ole ollut käytössä ollenkaan.

Kommenttiboxiin voi jätellä myös vinkkejä muista mahdollisista aarreaitoista... Niitä on varmasti muuallakin. Ihanaa viikonjatkoa!! Minä jatkan ristiäisjärjestelyjä...

No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...