Wednesday, 20 May 2015

Vauva kasvaa...

Miten aika kuluukin niin nopeasti? Meidän pieni tyttö ei ole enää mikään avuton tuhisija vaan hänestä kasvaa kovaa vauhtia pieni, iloinen tytön tyllerö. Ikää hänellä on nyt jo 10 viikkoa. Huh huh! Sunnuntaina meillä oli ristiäiset ja hän sai nimen, jonka tosin aion pitää ihan omana tietonamme. Blogissa hänen nimensä tulee siis olemaan S, nimen ensimmäisen kirjaimen mukaan. Tukkaa on edelleen koko pää täynnä - sitä ei ole lähtenyt ollenkaan, vaan lisää on tainnut vähän tulla. Ja ainakin toistaiseksi, se on vielä ihanan pehmeää.

Eilen olimme neuvolassa ja pitkä hoikka tyttö on nyt 59cm ja 5130g. Vähän alakäyrillä on tuo paino, joten lisäämme vieläkin maidon määrää. On muuten tosi vaikea tietää mikä määrä on oikea. Imettäessä se on varmasti vaikeaa, kun ei tiedä miten paljon maitoa tulee, mutta ei se pullonkaan kanssa oikein helpota. Hän on kuitenkin ihan tyytyväinen syötön jälkeen ja se on ainakin yksi selvä merkki, että oikeilla jäljillä ollaan. Yöunia nukutaan noin 4-5 tunnin pätkissä, mikä on mielestäni ihan hyvin. Tunnitkin varmasti pitenevät kunhan maidon määrä kasvaa.


Parasta on kuitenkin ihan viime päivien aikana alkanut "jutteleminen". Pääosin vauva juttelee lelumatossa roikkuville leluilleen, mutta hänen kanssaan voi myös käydä "keskustelua" toistelemalla hänen sanomiaan ääniä. Juttuhetkiin kuuluu myös paljon hymyilyä ja sellaisia ilon kiljahduksia. Tuleekohan niistä pian nauru? Myös kädet ovat löytyneet ja ne ovat suussa melkein koko ajan. Tänään sain myös aika nätisti leikattua kynnet. Se vasta pelottavaa puuhaa muuten onkin! Nyt sitä naamaa voisi raapia ehkä vähän vähemmän. Molempien silmien alla on nimittäin tällä hetkellä pienet naarmut. Kyllä, kädet ovat toden totta löytyneet.

Tälläisiä kuulumisia tänään. Yritän tehdä vähän postausta ristiäisistä kunhan saan käytyä kaikki kuvat läpi jne. Toivottavasti viikko jatkuu ihanan aurinkoisena!! Vielä, kun oppisi pukemaan vauvalle sopivasti päälle ulos mennessä... No, siitä voidaan jutella toisella kertaa. :)

No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...