Monday, 28 October 2013

Uutta hiustyyliä etsimässä...

Melkein jännittää... ja en ole vielä edes ostanut hiusväriä. Ha hah! Suunnitelmissa on siis hiusten värjäys, mutta tällä kertaa väri on vähän erilainen kuin yleensä. Tai ainakin mielikuvissani se on. Jotenkin punaiseen vivahtava, mutta kuitenkin ruskea. Valitsin nämä kuvat inspiraatioksi, mutta ehkä niissä ei kauheasti sitä punaista lopulta ollutkaan. Oops! Täydellisin väri on ensimmäisen kuvan Helena Christensenillä. Lämmin suklaanruskea. Yleensä etsin aina mahdollisimman kylmää väriä. Jostain syystä ajattelen niiden sopivan minulle paremmin. No, tällä kertaa haluan kuitenkin kokeilla jotain tälläistä.



Vaikka Kimin hiukset tuossa yllä olevassa kuvassa ovatkin suorastaan upeat, olen silti harkinnut myös hiusten leikkaamista. Yleensä annan hiusteni kasvaa talven yli ja leikkaan ne vasta keväällä tai kesällä, mutta nyt jostain syystä mieleni tekee uutta tyyliä jo nyt. Ehkä se johtuu siitä, että olen vaihtamassa myymälää (kyllä, taas). Siirryn keskustaan ja jotenkin on sellainen olo, että pitää olla vähän tyylikkäämpi ja trendikkäämpi, kun on siellä töissä. Ja mikä onkaan helpompi tapa freesata lookia, kuin uusi tukka. Jes, se on nyt päätetty, uusi väri tällä viikolla ja uusi leikkaus heti, kun kampaajalla on aikaa. Alla olevassa kuvassa on kiva leikkaus, jotain tuollaista minullekin, kiitos. Katsotaan myöhemmin mitä uutta tyyliini vielä mahtuu uuden työpaikan myötä... Nauttikaahan uudesta viikosta!


No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...