Joulu on jo ovella... eikun siis ovesta ulos

Aloitin joulun pois siivoamisen ja kylläpäs oli ihanaa saada uutta ja raikasta ilmettä kotiin. Joulukuusi ja muutama koriste ovat vielä esillä ja ne siivoan sitten perinteen mukaisesti Loppiaisena, kun minulla on vapaapäivä töistä. Ystäväni on tehnyt siivouksensa tänään ja on nyt "valmis kesän tuloon". No, kyllähän se sieltä hiljalleen tuleekin...



Aloitin uuden vuoden valkoisella, mustalla ja hopealla. Ja sillä luulen, että jatkankin. Ainakin kunnes mieleni alkaa tekemään jotain aksenttiväriä - ajattelin liilaa, koska jostain syystä sitä on kertynyt aika paljon kaappeihini vaikka sitä ei ole vielä ikinä ollut esillä. Ha hah!

Ja sitten keväämmällä aion kokeilla sinistä... Kyse on siis vain pienestä määrästä väriä kaiken tämän valkoisen ja mustan keskellä, jota asunnossani on. Kynttilänjalka, lasipullo tai tyynyliina antaa helposti väriä ja piristää yleisilmettä muttei kuitenkaan riitele tyylini ja makuni kanssa.

Pienten asetelmien tekeminen on hauskaa ajanvietettä ja tekemiseen voi käyttää mitä tahansa kaapista, luonnosta tai kaupasta löytyy.

Tässä olen käyttänyt isolla hopeatarjottimella kirpputorilta ostamiani maljakkoa (,jossa on marjakuusen oksia ja joulupalloja), köyhänhopeisia tuikkukuppeja sekä antiques-kylttiä. Lisäsin mukaan myös joululahjaksi saamani mustan Mariskoolin, jonka täytin hopeisilla joulupalloilla.

Asetelman toinen puoli, joka näkyy isommassa kuvassa on niin ikään tehty kaapista löytyneillä koriste-esineillä.

Helppoa ja halpaa. Kuulostaapa tutulta. Tuntuu olevan sisustusmottoni...

Comments

Popular Posts