Saturday, 25 May 2013

Sormet multaan...

Voiko ihminen onnellisempi olla kuin silloin, kun saa upottaa sormet multaan ja istuttaa uutta ja vihreää kotiin, parvekkeelle tai pihalle? No, varmaan jonkun mielestä voi, mutta minä ainakin äsken nautin jokaisesta hetkestä. Olen nyt jo jonkin aikaa himoinnut viherkasveja kotiini. Leikkokukkia, kieloja, muratti ja kuollut orvokki täältä jo löytyi, mutta ne eivät oikein olleet sitä mitä hain. Missasin jotenkin sen viherkasvivaiheen tuossa keväällä ja vaikka nyt on jo oikeastaan kukkien aika minä olen nyt vasta niissä viherkasveissa.

Alla olevat kuvat, jotka löytyvät Pinterestistäni Gardens and Flowers otsikon alta, ovat juuri sitä mitä haen. Myös uusin Deko-lehti tykitti viherkasveja ja itse asiassa myös tuota kuparia väriä siihen malliin, että sain vihdoin itseäni niskasta kiinni ja painelin tänään sitten Plantageniin.

Kuva: Kristiina Kurronen Stailaus: Susanna Vento

Weekday Carnival blogi
Sieltä tarttui mukaan sitten juurikin tuo samainen, ensimmäisessä kuvassa näkyvä Hernevillakko. Olin ihastunut siihen jo aikaisemman Plantagen visiitin aikana ja tänään se oli sitten sellainen must have. Muita kasveja, jotka tarttuivat mukaani olivat Muorinkukka (tosin ei ilmeisesti sellainen ihan perinteinen versio), Lankaköynnös sekä joku mini kasvi, joka näyttää vähän saniaiselta. Nimeä ei lukenut missään.

Kaikki pärjäävät vähän vähemmällä valolla ja se olikin yksi kriteereistä. Meille, kun paistaa vain se aurinko iltapäivällä. Kaikki kasvit ovat tällä hetkellä keittiössä, mutta katsotaan jäävätkö ne sinne vai löytäisinkö jostain niille vielä paremman paikan. Yrttihyllyllä oleva Hernevillakko saa varmasti jäädä siihen, mutta muut ovat siellä ehkä hieman väliaikaisesti. Ostin myös harmaita saviruukkuja, koska halusin kaikille samanlaiset ruukut sekä multaa ja mitäs sitä sitten aikailemaan, sormet multaan ja tälläistä sitten tuli, kun oli valmista.









No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...