Sunday, 24 November 2013

Kotona...

Hidas sunnuntai... Laitoin pari joulukoristetta esille, kynttilöitä palaa siellä sun täällä, syön konvehteja ja kuuntelen Kenny G:n joululauluja (kannatta etsiä esim. YouTubesta, jos etsii tunnelmallista joulumusiikkia). Voisiko ihanammin enää sunnuntaita viettää?! Eilen meillä oli vieraita ja talo oli täynnä vilskettä ja vilinää, kun serkkuni kaksivuotias viihdytti meitä. Tänään tunnelma on hyvin erilainen. Sellainen raukea ja kaunis.

Kävin läpi äsken joulukoristeita ja siellä oli itse asiassa aika ihania juttuja. Huomasin, että minulla on paljon köyhänhopeisia koristeita. Ne ovat mielestäni niitä kaikkein kauneimpia. Ehdottomasti! Minulla on muutenkin kotona sitä esillä aika paljon. Kirpputoreilta olen ostanut sitä aika paljon, mutta myös kaikissa sisustusliikkeissähän sitä on saatavilla. Nyt ripustin olohuoneen lamppuun pari sydänkoristetta ja napsin muutamia kuvia muista esineistä/asetelmista iloksenne. Löytyykös teiltä muilta tätä?!






Halusin myös samalla antaa pienen vinkin joulukukkien osalta... Hyasintit, amaryllikset ja jouluruusut sekä tähdet ovat niitä perinteisia joulukukkia joita usein viedään kyläpaikkoihin. Usein otetaan se ruukku mikä on kaikkein helpoin, mutta suosittelen kokeilemaan erityisesti amaryllista ja hyasinttia myös leikkona. Sain tämän upean kimpun eilen, kun serkkuni perheineen oli käymässä. Olivat käyneet sen hakemassa Kikan Kukka ja Lahjasta. Se on tietenkin tätini käsialaa ja niin kaunis!!! Kimpussa on siis hyasinttia, joka on saanut seurakseen neilikkaa ja jaloleinikkejä. Vihreää on paljon mm. peikonlehteä ja koko komeus tuli tuossa ihanassa lasisessa lyhdyssä/maljakossa. 

Oikein ihanaa ja rauhallista sunnuntain jatkoa!!


No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...